Kitee ja Keski-Karjalan Urheiluautoilijat isännöivät Rallin SM-sarjan kuudetta osakilpailua elokuun puolivälissä. Edellisen kerran vuonna 2024 ajettu SM-kilpailu sai erittäin hyvän palautteen, joten järjestäjät koittavat laittaa jälleen parasta tarjolle.

Pohjois-Karjalan tiet tunnetusti haastavat kuljettajat toden teolla eikä kisapäivästä selviä helpolla. Tällä kertaa ajettavana on kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 96 kilometriä. Mukaan mahtuu tuttuja osuuksia, tosin toiseen suuntaa ajettuna kuin viimeksi sekä hieman uutta tiestöä. Kaksi erikoiskoetta ajetaan kahteen kertaan.

– Järjestelyt ovat tosi hyvällä mallilla, mutta aina tällaisessa tapahtumassa riittää puuhaa viimeiseen iltaan saakka. Parin vuoden takainen kisa meni niin hyvin, että rima on aika korkealla, ehkä jopa tavoittamattomissa, kilpailunjohtaja Arto Pirinen myöntää.

– Koitetaan tehdä jälleen kokonaisuutena onnistunut tapahtuma, jossa kaikki viihtyvät ja voivat lähteä iloisin mielin kotiin päivän päätteeksi, Pirinen jatkaa.

Tänäkin vuonna huoltoparkki rakentuu Kiteen Race & Event parkkiin, jossa vieraillaan kaksi kertaa kilpailupäivän aikana. Yksi päivän kohokohdista tulee olemaan ensimmäisen huollon jälkeen ajettava yleisöerikoiskoe, joka käynnistyy aivan huoltoparkin kulmalta samaan tyyliin kuin edellisellä kerralla.

Huoltoparkkiin sekä yleisöerikoiskokeelle on yleisöllä vapaa pääsy, jonka mahdollistaa kilpailun pääyhteistyökumppani Fixus.

– Toivottavasti sää suosii ja saadaan paljon yleisöä vierailemaan kisakeskuksessa sekä yleisöerikoiskokeella. Kaikille erikoiskokeille on tulossa vähintäänkin yksi kioski palvelemaan yleisöä, joten myös metsän siimekseen kannattaa suunnata nauttimaan rallihuumasta, Pirinen kannustaa.

Kilpailun ympärillä tapahtuu muutenkin paljon, sillä tapahtuman vahvoina yhteistyökumppaneina toimivat Kiteen kaupunki sekä Superpesis joukkue Kiteen Pallo, jonka kotikentällä tapahtumat alkavat jo perjantai-iltana rallietkoilla. Ensimmäinen auto lähtee reitille lauantaina kello 9.01 Kiteen keskustasta ja kärki saapuu näyttäviin maalijuhlallisuuksiin Rantakentälle alkuillasta.

– Kilpailun lisäluokissa ralliharrastajat on otettu huomioon entistä paremmin ja heille on tarjolla kevennetty ralli, joka käsittää kuusi erikoiskoetta. Yritämme tällä keventää kuljettajien kulurakennetta ja saada matalammalla kynnyksellä osallistujia mukaan, Pirinen kertoo.

Kilpailun säännöt julkaistaan heinäkuun puolivälissä, jonka jälkeen myös ilmoittautuminen avautuu.

SEURAA FIXUS SM KITEE RALLIN VALMISTELUJA

Sarjasivut: www.rallism.fi
Kisan Facebook:
www.facebook.com/smrallikitee
Kisan Instagram:
@smrallikitee

Teksti ja kuva: Timo Uimi / Fixus SM Ralli Kitee tiedotus

Fixus SM ralli Kitee 14.-15.8.2026
Evästeasetukset

Haluamme tehdä sivujen käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste