Kiteen SM-ralli lähestyy kovaa vauhtia. Kilpailun säännöt on julkaistu Kiti-palvelussa sekä Sportity sovelluksessa, jonne salasana on SMKITEE2026. Myös ilmoittautuminen on päässyt vauhtiin ja ensimmäisten joukossa nimilistalta löytyy jo mm. järjestävän seuran parivaljakko Eetu Kortelainen ja Krister Suhonen luokasta kuusi.
Tarjolla on täysipitkä SM-kilpailu sekä kevennetty, edullisempi versio harrastajille. SM-kilpailun mukana kierretään kahdeksan vauhdikasta erikoiskoetta, joiden yhteismitta on noin 96 kilometriä. Huoltotauolla piipahdetaan kaksi kertaa, erikoiskokeiden kolme ja kuusi jälkeen.
Kevennetyssä versiossa ajetaan kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyy yhteensä 66 kilometriä. Näissä luokissa molemmat kuljettajat voivat osallistua kilpailuun tutustumislisenssillä, kunhan toisella on AKK:n rallin junioritutkinto suoritettuna.
Kiteellä viikonloppu on täynnä urheilun juhlaa, sillä rallin tapahtumat alkavat jo perjantaina 14.8. kilpailijoiden nuotituksella ja illalla kärkikuljettajat nähdään rallietkoilla Kiteen Rantakentällä.
Lauantaiaamuna kilpailu laitetaan virallisesti käyntiin Kiteen keskustasta kello 9 alkaen. Kiteen Race & Event -keskuksessa sijaitsee kilpailun huoltoparkki sekä puolen päivän kieppeillä ajettava yleisöerikoiskoe.
– Pääyhteistyökumppanimme Fixus mahdollistaa yleisölle vapaan pääsyn Kitee Race & Eventin tapahtumiin. Jo tässä vaiheessa haluan painottaa, että huoltoparkkiin ja yleisöerikoiskokeella yleisö pääsee vain etelän suunnasta eli Kiteen keskustan tuntumasta suuntautuvasta risteyksestä. Pohjoisen siirtymäreitti on rauhoitettu kilpailijoiden käyttöön, kilpailunjohtaja Arto Pirinen painottaa.
Maalijuhlallisuuksiin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan noin kello 18 aikaan. Shampanjat suihkutellaan jälleen Kiteen Rantakentällä juhlavin menoin, myös sinne yleisöllä on vapaa pääsy.
Kilpailun säännöt ja ilmoittautuminen.
SEURAA FIXUS SM KITEE RALLIN VALMISTELUJA
Sarjasivut: www.rallism.fi
Kisan kotisivut: www.smrallikitee.fi
Kisan facebook: www.facebook.com/smrallikitee
Kisan Instagram: @smrallikitee
Teksti ja kuva: Timo Uimi / Fixus SM Ralli Kitee tiedotus


